Syystä tai toisesta sivuston lukijamäärissä on ollut pomppu. Ei mikään iso mutta pitkän hiljaisen ajan jälkeen mahtavaa että joku lukee ja on kiinnostunut.
Pitänee siis sykkiä uutta verta sitä mahdollisesti kuluttaville. Syytä tähän en keksi. Ainakaan anteeksiantamaton laiskuuteni kirjoittaa tuskin on asiaa auttanut.

Päivölän kurssilla on ollut toivottu positiivinen vaikutus kuvaus ideoihin. Liikkuvan kuvan kurssi ja pari viimeistä studio työskentelyyn keskittynyttä viikonloppua on saanut aikaan kehitystä. Parasta kun on uskaltanut kokeilla jotain muuta kun sitä mitä jo osaa.
Viimeisin viikonloppu tarjosi paljon taiteellisia paikkoja. Reilusta tuhannesta otetusta kuvasta sain muutaman helmen. Niistä kolme survon tämänkertaisen tekstin sekaan. Muutama muu jäänee portfolio/lopputyö kansioon.

Opiston uima-allas tarjosi mahtavan ja omalaatuisen miljöön. Vaikea selittää mutta salamalla koitettiin heijastaa veden laineita seinään kuvaus taustaksi. Parhaat laineet tuli vallitsevalla valolla.
Yksi hyvä kuva syntyi kun työnsin savua uimaräpylän avulla veden pintaan. Tavoittelin hieman toisenlaista usvaa mutta lopputulos oli kuitenkin kelvolllinen.

Seuraavana viikonloppuna oli päästävä toteuttamaan vielä yksi kurssilla raakileeksi jäänyt visio. Tai se ei vaan mediumia kypsemmäksi tullut kun ei ehtinyt kypsyä. Isossa porukassa ei kaikkea ehdi.
Tohtorin kanssa suunnattiin Rantasen halliin ja viriteltiin taustakangas ja salamat sekä sadekone.
Kehitin siis tuulilasin pesurista ja suihkepullon suuttimesta sadettimen. Vaatii vielä kehittelyä mutta ensimmäisellä versiolla saatiin jo käyttistä kamaa.

Kevät tuntuu tulevan etuajassa ja kohta varmaan työt toppaa. Meinasin keskittyä kuvaamiseen jos rospuutto tauko venyy. Jos sitten olis aikaa myös kirjootella…
Jätä kommentti